Viimeinen päivä vuotta 2009 ja meidän retkua saapui perille vähän puolenpäivän jälkeen. Avaimet saatiin ja asunto vastasi odotuksia. Ei ihan keskustassa mutta Tervosen harjoittelupaikka on kadun toisella puolella ja ikkunasta näkyy meri, joten eiköhän tämä ole sitä mitä halusimmekin. Vettä satoi kaatamalla mutta se ei juuri nyt haitannut ollenkaan. Pitkä matka oli takana ja kaikki järjissään ja yhtenä kappaleena. Suomelasta saimme ystävällisen henkilön opastamaan kauppaan ja samalla hän kertoi myös muutamia tärkeitä asioita, joita kannattaa ottaa huomioon täällä ollessa. Vuosi vaihtui tuntia kotimaata myöhemmin mutta vaihtui kuitenkin. Ilotulitusta ei ollut samalla tavalla kuin koto Suomessa mutta hoitui homma ilman niitäkin.
lauantai 2. tammikuuta 2010
Fuengirolaan

Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti