perjantai 12. maaliskuuta 2010

Meidän sakki tutustuu eläintarhoihin

Niin se aika kuluu, pikku poikamme Olli täytti, 1.3.2010, neljä vuotta! Juhlittiin täällä synttäreitä uusien ystävien kanssa. Olli sai lahjaksi paljon autoja! Risto-isin kanssa lelukauppassakin, Olli saadessa valita mitä leluja tahansa lähti pikku-ukkelin mukaan kassillinen pikkuautoja! Automies =) Miehet kävivät kahdestaa ulkona syömässäkin, poikien juttuja ;)
Suomessa pidetään sitten Ollille juhlat uudemman kerran, pääset mummit, ukit, kummit ja kamut juhliin.

Reilu viikko sitten , testattiin kuinka matkavakuutus ja paikallinen yksityislääkäriasema toimivat, sillä Elsa neidille tuli kova kuume ja yskä jotka eivät koti konstein lähteneet. Ja toimihan ne! Saatiin Elsalle lääkäriaika vajaan tunnin päähän, Tapiola toimitti maksusitoumuksen, ja saimme loistavaa palvelua suomenkielellä. Xanitin vastaanotossa työskenteli suomalainen virkailija, joka sitten toimi tulkkinakin espanjalaisen lastenlääkärin tutkiessa hyvin reipasta pikkupotilasta (täällä lapsia hoitava vain lastenlääkärit, ainoastaan hätätapauksessa yleislääkäri). Diagnoosina ylähengitystieinfektio, ja Elsan ensimmäinen lääkekuuri. Me siis suuntasimme apteekkiin. Apteekissakin saimme palvelua suomenkielellä, eli helppoa asiointia taas. Lääkkeet ovat täällä paljon edullisempia kuin Suomessa, ja vieläpä hyvin "lapsiystävällisiä" ts. ihanan värisiä ja makuisia. Yskänlääke on pinkkiä ja maistuu mansikalle, ibuprofeeni oranssia ja maistuu appelsiinille, penisiliini valkoista ja maistuu banaanille... eipä ollut vaikeaa antaa lapselle lääkettä, olisi jopa halunnut lisää... ja kaiken lisäksi lääkkeet toimivatkin eli tyttö parani hyvin, jo seuraavana päivänä jaksoi hyvin Olli veljen kanssa ottaa pikkuisen matsia.

Ollaan tutustuttu tällä reissulla eläintarhoihin, paikkallisiin luonnonpuistoihin ja menossa vielä katsastamaan paikalliset lintu-, krotiili. ja kaktuspuistot ainakin eli paljon nähty ja koettu uusia asioita! Tällä viikolla meillä oli vieraana Pia ja Jonna, heidän kanssaan kävimme Fuengirolan keskustassa sijaitsevassa Fuengirola Zoossa, joka palkittu hyvästä eläinten kohtelusta mm. National Geography. Paikka oli ihana, pieni eläintarha keskellä kaupunkia. Eläintarhassa apinat, tiikeri, krokotiilit ja virtahevot ihastuttivat meitä usean tunnin ajan. Palasimme monta kertaa uudelleen katselemaan simpansseja ja gorilloja, liekkö yhdennäköisyys ollut syynä tähän vetovoimaan....

Tänään sitten oli itkupäivä, Emma lähti Pian ja Jonnan mukana takaisin Kajaaniin. Ja minä olen täällä itkenyt illan ikävää, reilu kuukausi että nähdään seuraavan kerran. Onneksi on mese, skype yms että voidaan olla päivittäin yhteyksissä. Ikävä on myös Millaa! Täällä kovasti jännäilen milloin tulee soitto että synnärille lähtö tuli...ja että Jussi syntyy...Minusta tulee mummi!! Tuntuu ihanan uskomattomalta!! Täällä Jussin pussia ollaan Ellan kanssa kerätty, kaikkea kivaa uudelle pikkumiehelle!

tiistai 9. maaliskuuta 2010

Ei sentään lunta Costa Del Solin alueella

Eilen ja tänään on voinut Suomessakin medioista lukea ja kuulla tietoa, että Barcelonassa on tullut lunta niin paljon, että kouluja on jouduttu sulkemaan ja liikenne on ollut kaaoksessa. Totta on, että siellä on tullut lunta enemmän kuin viimeiseen 25 vuoteen ja että kylmää on myös täällä aurinkorannikolla mutta täällä ei sentään ole vieläkään jouduttu lumitöihin. Tänään tiistainakin oli paikoitellen lämmintä varjossakin 18 astetta vaikka aamusta tuuli ja tuiverrus sai pohjosen ihmisenkin hytisemään.

Viime torstaina meillä elettiin jänniä hetkiä, kun perjantaina odottamamme vieraat soittivatkin jo torstai iltapäivänä Malagan lentokentältä, että olemmekos heitä vastassa. Noh Eine siitä sitten samoilta istumilta lähti tai olisi lähtenyt Moilasia hakemaan mutta kun ei päässyt ulos asunnosta. Ovi oli näet takalukossa, isäntä töissä ja toiset avaimet autotallissa auton keskikonsolissa. Hämmennyksen ja härdellin jälkeen onnistui kuitenkin ulostautuminen ja reilussa viidessätoista minuutissa oli kyyti jo kentällä.

Sunnuntaina oli Suomelassa veteraanijuhla ja juhlan pääesiintyjänä oli ulkoministerimme Alexander Stubb, www.alexstubb.com. Tilaisuus oli juhlallinen ja täytyy sanoa, että hiljaiseksi vetää katsoa noita miehiä ja naisia, jotka ovat meille taanneet sen mitä meillä nyt on. Heitä ei enää ole paljon joukossamme joten nyt on entistä tärkeämpää, ettemme unohda heitä emmekä tulevaisuudessa sitä, mitä he ovat meidän eteemme tehneet. Saamme olla heistä ylpeitä!!!

Mitä tulee sitten Alexin osuuteen niin hän veti homman normaalilla rutiinilla. Vähän minua häiritsi se, että hän joutui lukemaan paperista ne osuudet, jotka oli tarkoitettu veteraaneille.... mutta parempi niinkin. Seuraavista linkeistä löytyy itsekuvattuja pätkiä ulkoministerimme kommenteista tai oikeammin vastauksista hänelle esitettyihin kysymyksiin.

http://www.youtube.com/watch?v=xLOWAyUdFVU

http://www.youtube.com/watch?v=nmjohNQpaW0



Nyt on siis uusi viikko alkanut vähän kylmissä merkeissä mutta eiköhän se vielä tässä ehdi lämmetä ennen huhtikuun 4. päivää jolloin Opelin nokan olisi tarkoitus lähteä kohti pohjoista... tai mistä sitä tietää vaikka auto päättäisikin jäädä tänne.

sunnuntai 28. helmikuuta 2010

Kevättä


Viikko on mennyt muksujen kanssa hämmentäessä, koululaisilla on ollut kokeita ja muutenkin läksyjen tekoa ennen hiihtolomaa. Pidämme täällä hiihtolomaa viikon 10 kuten kotosallakin. Tiistai aamuna suuntasimme sakilla markkinoille. Markkinat ovat joka tiistai Fugen Feria-alueella. Feria-alueeksi kutsutaan laajaa juhlakenttää, joka palvelee tiistaisin markkinatorina ja lauantaisin kirpputorina. Fuengirolan tiistaimarkkinat ovat kuuluisat, ja niille tullaan tilausbusseilla kauempaakin. Tori väsyttää treenatunkin shoppaajan ja ostettavaa on vihanneksista koruihin.. Tytöt löysivät tuliaisia kotiin kavereille vietäväksi, ja me intiaanimusiikkia kuunneltavaksi.




Keskiviikkona kävimme Benalmadenassa Calamorro-vuoren huipulla "telecabin" köysiratahissillä. Hissi lähtee liikkeelle Benalmádena-Arroyo de la Mielin tivolin luota. Yllä olevassa kuvassa Elsa istuu hissin kyydissä, huomaa takana olevat maisemat. Ylhäältä on mahtavat mahdollisuudet tähystellä Välimerelle ja sen yli kangastavaan Afrikkaan. Granadan suunnassa pilkottavat kirkkaalla säällä Sierra Nevadan lumiset huiput. Ja hei uskokaa tai älkää minua EI PELOTTANUT OLLENKAAN, eli siis olen saanut täällä siedätyshoitoa korkeapaikan kammooni niin paljon ettei pikku vuori tuntunut missään. Vuoren huipulla pääsimme sopivasti mukaan Jardin de Las Aguilas eli ”kotkien puutarhassa” tapahtuvaan kotkien, haukkojen ja pöllöjen lentonäytökseen. Eipä siinä voinut kuin henkeä haukkoa, niin mieletöntä on nähdä läheltä lintuja joiden siipien kärkiväli on kolmisen metriä, ja kuinka linnut käyttävät tuulta hyväkseen liidellessään taivaalla sekä kuinka ne metsästävät.


Vuorelta laskeuduttiin alas, ja suunnattiin matka lähellä olevaan Selwo Marinaan, merieläinpuistoon, jossa näytöksissä pulikoivat mm. delfiinit, merileijonat ja pingviinit. Näimme myös krokotiilejä, pelikaaneja, flamingoja, käärmeitä, palan Etelä-Amerikan eläimistöä ja trooppista kasvistoa. jne. Olipas hieno kokemus, varsinkin pigviinit sykähdytti, kun ensi kertaa näki livenä. Elsakin höpötti kokoajan "viineistä". Illalla piipahdimme melkein koko sakilla, Ella ja Anna viettivät laatuaikaa kahdestaan, Mijaksessa syömässä.


Teinit sitten juoksentelivat kaupoilla niin Fugessa, kuin Malagassakin. Ella toimi hyvin asiantuntevana oppaana. Ja kun on kyseessä bestikset, niin puolin ja toisin yökyläilyäkin oli ohjelmassa. Säät suosivat kyllä lomalaisia,aurinko paistoi ja lämmintä taisi parhaillaan olla 23 astetta, eli pienet rusketusraidat kotiin viemisinä ja shoppailukassien ja tuliaisten lisäksi. Torstaina iltapäivällä saimme vieraaksemme Annan, hänen siskonsa Outin ja tädin Railin, vietimme leppoisaa iltapäivää meillä tapaksien merkeissä (lue, että Eine pääsi loistamaan tapaskurssilla opituilla taidoilla) maisteltiin simpukoita, rapuja, Ropas viejasia, erilaisia leipiä, jne. Frittikeitin, on ihan mahtava vekotin tapasten kokkaamisessa, täytynee hankkia kotiinkin. Sitten olikin kyynelien vuoro, kun Risto lähti viemään porukat kentälle, ja lennolle kotia kohti.

Perjantaina vietimme Riston synttäreitä, tallusteltiin rannalla lasten kanssa, käytiin ostamassa Pacosin leipomosta suklaakakkua. Illalla suuntasimme kahdestaan katsomaan Suomen välierämatsia Uuteen Reflaan. Porukkaa oli ja tunnelma katossa kunnes.... niin jokainen tietää jo miten siinä sitten kävi, kuusi maalia omiin 12 minuutissa ja finaalipaikka meni siinä. Taisi siinä juhlan kunniaksi ja suomen tappioksi tulla kumottua muutama tuoppi ehkä liikaakin.


Lauantaina vierailimme Selwo Aventurassa,safaripuistossa jossa on erilaisia villieläimiä esim. leijonia, efefantteja, kirahveja, sarvikuonoja. Eläimet eläväät "vapaana" yli sadan hehtaarin kokoisessa puistossa. Puisto sijaitsee Esteponassa, matka kestää Fuengirolasta tunnin ja auton nokka kohti Marbellan suuntaa. Puistossa eläimiä ihailtiin kuorma-auton lavoilta ja kävelysilloilta. Puistossa kului koko lauantai, paikka oli todella vaikuttava. Suosittelemme lämpimästi kaikille!

Kaikkialla on ollu mukavaa ja helppoa liikkua, koska vielä ei ole turistiryysistä ja lama näkyy espanjalaisten pieninä määrinä huvipuistoissa ym. Ei ole tarvinnut jonotella juurikaan, ja sehän sopii meille hyvin.

sunnuntai 21. helmikuuta 2010

Eipäs ole tullut blogia päivitettyä, mutta nyt sitten muutama sana kuulumisistamme. Vietimme ystävänpäivää Suomelassa ystävänpäivä/laskiaisjuhlissa. Risto, Ella ja Annika olivat viihdytysjoukoissa. Annika pimputteli pianoa, Risto toimi illan juontajana ja Ella ohjelmanumeroissa mukana. Syötiin tietysti perinteisiä suomalaisia laskiaispullia ja kilisteltiin ystävänmaljoja!

Neulekahvilaan saapui Novitan lähetys, eli Eine ja Ella sai ison pussillisen kevään uutuus lankoja. Täällä todella huonosti lankoja saatavana. Muutama paikka löytynyt joissa lankoja myynnissä, mutta suurin osa tekokuitulankoja. Täällä neulominen ei "koko kansan" huvia, niin kuin meillä koto Suomessa. Tavarataloissa ei todellakaan ole lankoja myynnissä. No mutta, onneksi lankalähetykset kulkevat. Ja neuleitakin on tullut väsättyä, meillä hyväntekeväisyysprojeksi jossa kudomme Malagalaiseen lastenkotiin pikkuneuleita. Syksyn kiireissä ei ennättänyt omille edes sukkia tekemään, mutta nyt sekin asia korjattu. Myös tulevalle mummutettavalle on värkätty kaikkea pientä kivaa, mm. jussisukat.

Arki täällä sujuu mukavasti, muksut jo puhuvat mukavasti espanjaa. Ollikin katseli aamulasten ohjelmia, joissa laskettiin Mikki Hiiren ystäviä, ja niinpäs pikku mies oppi laskemaan 1-10 espanjaksi. Ja mitä Olli edellä, sitä Elsa perässä... Luulisin että jos menisivät paikalliseen päiväkotiin, kieli olisi piankin hallussa. Ollaan kokkailtu paikallisia ruokia, ja ruokarytmikin alkaa olla jo hyvin paikallinen eli illallista nautitaan meidän "iltapala-aikaan" klo 20 maissa.

Torstaina saimme Lauran, siis Riston tytön, tänne viikon ajaksi vieraaksemme. Nyt sitten kaikki lapsemme käyneet täällä, toiset pidemmän ja toiset lyhyemmän reissun. Laura toi meille ihania tuliaisia, mm. lisää lankoja, muumitikkareita, fazerin suklaata ja jenkkiä. Ella on tutustuttanut Lauraa Fugen shoppailumestoihin, ja tietysti on käyty katselemassa amigoja.

Lauantaina aamulla suunnistimme Riston kanssa kahdestaa Los Bolitsen kirpparille, ihmettelemään tavaroiden paljoutta ja kansallisuuksien kirjoa. Tavaraa löytyi vaatteista, keittiön kylmäkalusteisiin. myyjiä paikallisista marokkolaisiin. Päivällä Riston harjoittelun ohjaaja Sirpa lähti näyttämään meille Malagan kaupunkia. Menimme Malagaan paikallisjunalla Renfellä. Junamatka kestää voin kolme varttia, rata kulkee rannan tuntumassa, eli maisemat ovat todella ihanat. Junan hinnatkin ovat hiukan edullisemmat kuin Suomessa, eli edestakaisin matka per/hlö vain 5.50 e.

Málaga on Costa del Solilla sijaitseva satamakaupunki ja Málagan provinssin pääkaupunki, jossa on asukkaita reilut 500 000. Kaupungin ovat perustaneet muinaiset foinikialaiset noin 3000 vuotta sitten. Málagassa onkin pitkän historiansa ajalta paljon nähtävyyksiä ja kulttuuritarjontaa, kertoo turistiopas kirjanen. Perillä Malagassa, kävimme Hemmingway kantabaarisissa ryypyllä, baari oli todella vaikuttava ja Malaga viini ihanan makeaa. Ihastuttava juttu oli myös kun lopuksi lasku kirjoitettiin liidulla baaritiskiin.


Sieltä jatkoimme matkaa keskusaukiolle ja pääkadulle Calle Lariokselle , jonne kaunis sää oli huokutellut paljon väkeä liikkeelle. Lapsia ihastutti pantomiimitaiteilijat ja pellet, jotka esittivät hauskoja temppuja ja ilahduttivat lapsia pikkuöahjoilla kuten ilmapalloilla, karkeilla ja marmorikuulilla.



Vierailimme Malagan roomalaiskatollisessa katedraalissa, näkymät oli todella vaikuttavia! Lipun tarkastajasetä, ihastui meidän Elsa-neitiin niin että suukotteli ja hali höpötti ihastustaan tovin aikaa.Malagan yksitorninen katedraali on rakennettu alkuperäisen vanhan moskeijan paikalle. Katedraalin rakentaminen alkoi sen jälkeen, kun katoliset kuninkaat olivat valloittaneet Malagan maurilaisilta vuonna 1528. Katedraali on pitkän rakennusurakan jälkeen edelleen keskeneräinen, sillä toinen torni puuttuu yhä. Tärkeimpiä kohteita katedraalissa ovat katedraalin kappelit Capilla Mayor ja Capilla del Sagrado Corazón sekä katedraalin erityisen kauniit kuoripenkit.





Sen jälkeen menimme ruokailemaan paikalliseen tapas-ravintolaan El pimpiin, Ja wau, tunnelma oli todella paikallinen. Paikka oli ihan täynnä ja mekkalaa piisasi espanjalaiseen tapaan. Saimme todella hyvää palvelua, tarjoilijat olivat täälläkin lääpällään hurmaaviin Hirvilahtiin. Ennen kuin edes ennätimme tilata ruokaa, oli Elsa saanut hurmaavan punaisen neilikan, molemmille punaisia sydän tikkareita ja ilmapalloja sekä kortteja. Tilasimme pöydän täyteen erilaisia tapas-annoksia, ja nam mitä paikallisia herkkuja, juustoja, kinkkuja, omelettia, erilaisia leipiä kaloilla, kinkuilla juustoilla jne. Poissa lähtiessämme huomasimme seinällä vielä kuvia joissa kerrottiin El Pimpin olevan Antonio Banderasin kantapaikka Malagassa. Ravintolasta poistui, hyvin tyytyväisiä asiakkaita!

Ruuan jälkeen suuntasimme kautta aikojen kuuluisamman malagalaisen eli Pablo Picasson syntymäkotiin ja museoon. Herrahan on syntynyt Malagassa vuonna 1881 ja elänyt lapsuutensa siellä. Pablo Picasso kuoli vuonna 1973 Ranskassa 91-vuotiaana. (Vaikkakin minun mielestä Antonio B on paljon ihanampi) Herran patsaskin bongattiin talon edustalla sijaitsevasta puistosta. ja mukava yllätys, juuri tänään museoon oli vapaa pääsy, eli suurperhe Hirvilahti-Tervonen-Ronkainen säästi muutaman euron =)
Picasson museossa näimme mm. kastemekon jossa herra on saanut nimensä, työvälineitä joita hän on käyttänyt, keramiikkatöitä jne. Vaikuttavaa, vaikkakin joistakin töistä oli ajatuksena että meidänkin mukulat osaisivat tuollaisia tehdä, mutta ilman P.B:n signeerausta arvo taitaa jäädä tunnetasolle.




Taide ja kulttuuri kokemuksen jälkeen suuntasimme matkamme Gibralfaro Linnoitukselle joka on 131 metriä korkean kukkulan laella, josta on upeat näkymät yli Malagan. Linnoitus on peräisin 14-vuosisadalta, jolloin alue vielä oli Granadan kuningaskunnan hallussa.

Gibralfarolle vie helposti käveltävä kävelytie, jota pitkin pääsimme myös rattailla, tosin paikoitellen tosi jyrkkääkin kävelytietä. Kiivetessämme ylös polkua pitkin, jäimme Ollin kanssa pitämään perää muiden mennessä edellä, kohtasimmeseuraavassa kaarteessa mummuja ja pappoja istumassa lepotauolla. Olli tuumasi minulle: "Äiti, kato isin uusia kavereita, käydäänkö juttelemassa niiden kanssa" Olli on siis ymmärtänyt iskän harjoittelun tavoitteet paremmin kuin hyvin!

Alapuolella olevia näkymiä ja historialliseia kohteita ovat mm. Alcazaba on linnoitus rakennelma aivan sisimmässä Malagassa, ajalta jolloin Moorit hallinnoivat aluetta (Alcazaba tarkoittaa arabiaksi linnoitusta). Sen vieressä on Flavian Roomalainen Teatteri, jäänteenä muinaisen Roomalaisen kulttuurin ja hallinnon ajalta Malagassa. Kotimatkalla olikin sittn jo väsyneitä lapsia. Juna-aseman vierestä löytyi uusi iso ja hieno ostari, jonne käy ainakin teinien tie, taitaa äippäkin lähteä mukaan... Junalla köröteltiin takaisiin ja kaupan kautta kotiin. Eli ihana ja todella antoisa reissu, kiitos Sirpalle!!!

Tänään saamme lisää vieraita Suomesta, eli Ellan kaveri Anna saapuu siskonsa ja tätinsä kanssa tänne muutaman päivän visitille. Voi sitä teinienergiaa, kuinkahan ne saa pidettyä noiden innokkaiden spanish amigojen lumouksesta kauempana?!

lauantai 6. helmikuuta 2010

Morovuori, Nerja, Frigialana, Malaga viiniä ja tapaksia


Maanantaina kävimme Riston ja pikkuisten kanssa ottamassa taas siedätys hoitoa minun korkeanpaikan kammolle. (Meillä Olli ja Elsakin kiusaa minua kammostani, heti jos ajetaan vähänkään ylös vuorille päin alkaa takapenkiltä kuulua: Äiti pelottaako sua?) Reflan henkilökunnan suositteli käymään paikallisen antenivuoren (Moro-vuori) päällä, ja mehän tietty tuumasta toimeen. Vuori on reilun kilometrin korkea, ja voitten uskoa että minua pelotti! sinne johti hyvin kapea ja mutkikas tie, ja kaiteista ei tien reunalla ollut tietoakaan, mutta ne näkymät olivat huikeat. Ja maa jalkojen alla tuntui jotenkin turvallisemmalta kuin rotkojen reunalla mutkittelu autolla. Hui miten ihanan kamala paikka! Sykettä tasattiin illalla sitten Espanjan kielen opintojen parissa. Hola!

Tiistai ja keskiviikko menikin sitten arkihommissa, koulua ja kotihommia. Ellan kanssa piipahdettiin neulekahvilassa. Ja siellä oli ihana yllätys, vieraana oli Novitalta markkinointi täti, jolla oli mukana kevään uutuus lankoja ja uusi lehti. Mikä parasta hänelle sai jättää tilauksen langoista. Saadaan langat parin viikon päästä, tukkuhintaa ilman toimituskuluja. Jippiii pääsee kevät juttuja neulomaan! Ihania uutuuksia mm. Nallen kukkaketo- langat jotka sisältää jojobaa ja aloeveraa. Pistän kuvia sitten kun saan jotain valmista. Täällä olen kutonut omalle sakille kaikkea pientä sukkia jne. Jussille ihania pikkujuttu myös. Mummum mussukka =)


Torstai aamuna suuntasimme vanhan rouva Opel Zafiran keulan kohti Nerjaa. Olimme mukana Riston harjoittelupaikan Suomelan järjestämällä matkalla, siis ajeltiin heidän bussin perässä. Nerja on kunta Etelä-Espanjassa, joka sijaitsee noin 50 km Malagasta itään. Nerja kuuluun Andalucian autonomiseen alueeseen ja asukkaita siellä on noin 20 000. Joten ei mikään suuri paikka. Nerja tulee maurilaisesta sanasta "naricha", joka tarkoittaa runsasta ja kosteaa kevättä. Alue onkin rehevää ja hedelmällistä., teiden varsilla näimme todella paljon paikallisten viljelmiä ja kasvihuoneita. Taitaapi meille koto Suomeenkin tulla tomaatteja, appelsiineja ym. näiltä seuduilta.

Nerjassa kävimme tutustumassa tippukiviluoliin, jotka on löydetty "vasta" vuonna 1959 kolmen uteliaan nuoren miehen kiipeillessä vuorilla. Tippukiviluolat itse ovat todella vanhat, niillä on ikää noin viisi miljoonaa vuotta. Luolista on löydetty muun muassa eläinaiheisia maalauksia vanhemmalta kivikaudelta. Ihminen on asuttanut luolia noin 25 000 vuotta. Kun tippukiviluolat löydettiin, löydettiin myös 40 ihmisen luurangot, joihin kuului muun muassa noin 6300 ennen ajanlaskumme alkua eläneen naisen luuranko. Nerjan tippukiviluolat kuuluvat Euroopan kauneimpiin.

Luolat koostuivat monista maanalaisista saleista, joissa saimme ihastella mitä mielettömämpiä luonnon taideteoksia. Kyllä siinä tunsi itsensä hyvin pieneksi ja mitättömäksikin osaksi tässä maailman kaikkeudessa. Lapsetkin olivat aivan haltioissaan paikasta ja sen kauneudesta.


Luolilta lähdimme ajamaan Malagan moottoritietä pitkin määränpäänä Frigilianan kylä, tien oikealla puolella näkyy mielettömän kaunis Välimeri, vasemmalla kohoavat Almijaran huiput. Hetken kuluttua näkyviin tulee valkoinen talojen rypäs rinteessä, olemme saapuneet Frigilianaan. Kylä on palkittu Espanjan kauneimpana kylänä, täällä Andaluciassa se on ollut ykkössuosikki useita kertoja ja siitä onkin tullut yksi Costa del Solin suosituimmista retkikohteista. Kylän valkeana hohtavat talot ovat kyläläisille varsinkin isännille kunnia asia, talot kalkitaan kaksi-kolme kertaa vuodessa. Emäntien kunnia asiana ovat kasvit, joita kylästä löytyykin monenlaisia mm. granaattiomenapuita.


Kylään saapuessamme onkin jo lounasaika, ja meille on varattu rinteessä sijaitsevasta pienestä ravintolasta ruoka. Ruoka oli todella hyvää, saimme aluksi vasta leivottuja sämpylöitä ja alkuruokalautanen sisälsi paikallisia herkkuja mm. katkarapuja, simpukoita, sipulia, tomaattia, chritsomakkaraa, jamonia. Pääruuaksi saimme todella maukasta porsaanleikettä, uuniperunaa ja valkosipulikastiketta, ja jälkiruuaksi ihanaa suklaakermakakkua. Juomana tietty Einelle punkkua ja Ristolle olut. Ipanoiden menuu koostui kanasta, ranskalaisista ja jälkkärinä jäätelöä.


Tämän jälkeen suuntasimme viinikellarill
Elsa neiti otti automatkalla tirsat, joten hyvin levännyt pikkuneiti oli virtaa täynnä, tutustumaan paikkaan. Olli taas oli niin tööt, että siirtyi Risto iskän kanssa autolle lepäämään. Viinikellarilla meille pidettiin esitelmä ko. paikan viinin valmistus historiasta ja saimme maistella heidän viinejään. Viinit olivat ns. aperitiivi ja jälkiruokaviinejä, makeita sellaisia. Meidän perheen ”murkutkin” saivat maistella viinejä, mutta eipä tainnut oikein heidän makunystyröitä hivellä rusinaviinien makeus.

Lauantaina sitten suunnistimme Ellan ja Maria kanssa Sofiaopiston järjestämälle Tapas-kurssille Suomalaiselle koululle. Kurssi oli ihan mielettömän upea kokemus! Opimme mm. käsittelemään mustekaloja ja simpukoita. Valmistamaan paikallisista raaka-aineista erilaisia tapaksia, kurssin päätteeksi sitten maistelimme kokkauksiamme. Ja olihan muuten hyviä! Kurssin jälkeen käveltiin sitten rannalle, jossa Risto, Jari & muksut olivat nauttimassa kauniista ja lämpimästä säästä. Taisi olla kevään lämpöennätys 22 astetta. Kotiin kurvattiin Mercadonan (on siis ruokakauppa) kautta, pitihän sitä heti saada tapas tarvikkeita, että pääsee testaamaan uusia taitoja omassa keittiössä. Illalla sitten käytiinkin Marian kanssa tutustumassa paikalliseen yöelämään, mutta ei siitä sen enempää näin julkisesti kuin että kivaa oli =)

sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Tammikuu takana


Ensimmäinen kuukausi takana, ja vielä pari edessä. Loppuviikko mennyt hieman ristiriitaisten tunteiden vallassa. Saattelimme Millan kotimatkalle Suomeen torstaina, ja minulla meni torstai ja perjantai itkiessä ikävää. Seuraavan kerran kun Millan kanssa tavataan "Jussi" on jo syntynyt eli siis Milla on äippä ja minä mummi. No onneksi Milla pääsi lentojen myöhästelyistä huolimatta turvallisesti kotiin, ja saatiin meseyhteys toimimaan, helpottaa ehkä hieman ikävää....

Niin, sitten se toinen ääripää fiiliksistä. Huomaan(mme) koko ajan miettivämme kuinka saisimme työ ym. kuviot järjesteltyä niin että voisimme palata tänne pidemmäksi aikaa. Saas nähdä kuinka käy, ollaanko täällä takaisin jo ensi syksynä? No aika näyttää...

Täällä arki rullaa mukavasti, tyttöjen koulua, Riston töitä, ympäristöön tutustumista jne. Ella on saanut kavereita. Emma ja Annika ovat käyneet tutustumassa luontokerhon kanssa paikallisiin kasveihin, eläimiin ja muutenkin ympäristöön, ja opettaneet sitten meille muille paljon uusia asioita. Minä ja Risto aloitamme maanantaina Espanjankielen opinnot, kirjakin käytiin ostamassa jo. Tosin reippaat pikkuisemme Olli ja Elsa jo käyttävät Espanjan kielen tervehdyksiä sujuvasti, saaden takaisin iloisia terveydyksiä hymyjen kera =)

Tänään kävimme tutustumassa Benalmadenassa sijaitsevaan Tivoli Worldiin, ja paikka oli tosi mukava! Varsinkin pienille lapsille suunnattuja laitteita oli todella paljon, eikä rannekkeiden hinnat päätähuimanneet näin talvikaudella. Rannekkeen hinta oli vain 10 e. Pyörittiin karuselleissa viisi tuntia, jonka jälkeen kaikilla oli niin nälkä että suuntasimme Reflaan syömään. Loistava päivä taas kerran.

tiistai 26. tammikuuta 2010

Uusi viikko ja uudet kujeet, retki Mijasiin

Uusi viikko on lähtenyt käyntiin, aika menee todella nopsaan, kohta ollaan oltu kuukausi täällä. Maantaiaamuna aloiteltiin koulun merkeissä, tytöt olleet tähän mennessä todella reippaita ja ahkeria, eikä kotiopetuksen suhteen ole ollut ongelmia. Emma oli skypen välityksellä yhteydessä opettajaansa, ja välitunnilla sitten sai jutustella koko luokan kanssa. Ihania höpöttejä nuo kymppiweet. Netti mahdollistaa uusia tapoja opettaa myös peuskoulussa. Tosin kaikki opettajat eivät ole yhtä edistyksellisiä.



Iltapäivällä sitten suuntasimme koko sakilla ylös vuorille, Mijasin kylään, joka on yksi Andalusian upeista valkoisista kylistä. Se sijaitsee vain muutaman minuutin ajomatkan päässä Fuengirolan keskustasta.(Fuengirolan kaupunki on kuulunut myös aikoinaan ensin Miljakseen, ennen kun siitä tuli itsenäinen kaupunki.) Ja sieltä aukeavat mahtavat näkymät alas kaupunkiin ja rannalle. Kylästä löytyy paljon tyypillisiä espanjalaisia kapeita kujia,ja todella upeita rakennuksia.




Kylässä on myös paljon museoita, mm. härkätaistelumuseo, miniatyyrimuseo, viinimuseo, kotiseututyyppinen museo sekä jauhomuseo. Pieneksi kyläksi siellä on myös erikoisen monta kirkkoa. Kävimme tutustumassa kalliokirkkoon, eli Virgen Santa Maria de la Peña, joka on rakennettu 1586 ja kunnostettu 1986. Kirkko oli todella kaunis! Sen seinien rakoihin oli työnnetty pieniä paperikääröjä, joihin paikalla käyneet ovat kirjoittaneet toiveitaan ja haaveitaan jättäen ne sinne. Täytynee seuraavalla vierailulla viedä itsekin sinne toivelappu.




Olli ja Elsa sulostuttivat käynnillään myös Mijaksessa. Olli on oppinut tervehtimään Espanjaksi, ja hänestä on todella ihana tevehtiä kaikkia vastaantulijoita. Tervehdykset ja ilkikuriset irvistelyt saivat niin sedät kuin täditkin juttelemaan ja irvistelemään hänelle takaisin. Ja Ollilla oli hauskaa =) Elsa-neidin hyvin neitimäinen käytös ja vaaleilla kutreilla keikkuva mansikkapipo ihastutti mm. kahvilassa jossa hän kävin mannermaiseen tapaan muiskauttamassa suukot kahvilan omistaja tädin poskelle halien kera. Myös japanilainen turistiryhmä ihasteli Elsaneiti Komitsuaa tervehdysten kera. Kuvassa Elsa värittelee kahvilassa ja popsii herkullista kotitekoista suklaakakkua.


Tänään tiistaina sitten oli vuorossa minun ja Ellan harrastus eli neulekahvila. Caputsiinot ja puikkojen heilutusta. Jussin villapuku tuli melkein valmiiksi, ja herätti kovasti ihastusta =)Iltapäivällä oli vuorossa sitten lapsilla kouluhommia ja äippä tunniksi hierojalle. Hierojakäynniltä palasi hyvin rentoutunut äippä, joka suunnisti koko sakin kanssa ensi vaateostoksille ja sitten Reflaan syömään. Ystäväni Marian kertomien hintojen perässä menimme Dunnesille katselemaan, ja eihän se katseluksi jäänyt vaan mukaan lähti pussillinen vaatteita. Täytyy ennen kotiin paluuta käydä täydentämässä lasten vaatevarastot täällä, hinnat tosiedullisia! Saattaa olla että T-taksilla lähtee ainakin puoli kuutiota tavaraa kotiin, jotta mahdumme matkustamaan itse.

lauantai 23. tammikuuta 2010

Päiväretki Gibraltarille



Perjantai aamuna pakkasimme kaikki lapset autoon, ja suuntasimme vanhan rouvan keulan kohti Gibraltaria. Matkasää oli loistava lämmintä parikymmentä astetta, ja sopivasti pilviä ja tuulta ettei ollut liian kuuma. Reilun sadan kilometrin matka taittui nopeasti, rantamaisemia katsellessa ja ipanoiden höpötyksiä kuunnellen. Perille tulosta ei ollut epäselvää sillä Gibraltar-vuorta ei todellakaan voi olla huomaamatta. Tullista selvittyämme, tutustuimme Gibraltariin autolla ajellen.

Ajoimme autolla korkeaa vuorta ylöspäin ja täytyy sanoa, että välillä mieleen tuli yö Granadassa, kapeata ja jyrkkää. Nyt oli onneksi kuitenkin päivänvaloa ja kiitos brittien, jotka ovat kirjoittaneet liikenemerkkeihin varmuuden vakuudeksi vielä sen, mitä ne tarkoittavat niin tyhmempikin turisti ymmärtää ajaa väärin.

Gibraltar, siis suo britannialle kuuluva vuori on 6,5 neliökilometrin suuruinen pläntti. Tunnetuksi paikan tekee myös se, että se erottaa Välimeren ja Atlantin valtameren toisistaan. Paikallaan seisten siis voi katsoa välillä toista merta ja välillä toista. Lahti on n. 75 neliökilometrin kokoneinen. Lisäksi tämä lahti erottaa myös Euroopan ja Afrikan eli kahden meren näkymän lisäksi samoilta jalansijoilta voi nähdä kaksi maanosaa!

Niin ja sitten on ne apinat! Niitä siellä rinteillä piisaa ja ne veijarit ei sitten vierasta pätkääkään. Nämä Magotit on tosi läheisyyden kipeitä sillä esim. Vanharouva Zafira sai tehdä tosi läheistä tuttavuutta yhden asukin kanssa. Apina tuntui ottavan Opelin omakseen ja kun yritimme lähteä liikkeelle, herra katseli vain tuulilasin takaa vakavan näköisenä. Lapsista oli mukava jutustella näiden "serkkujen" kanssa ja varmaan myös turistien vähyys piti apinat suht rauhallisena eikä taskuvarkaus yrityksiä ollut havaittavissa.


Tämä Britittien saari on hyvin hyvin tiheään asuttu. Asukastiheyt on 4 303 asukasta neliökilometrillä ja täytyy sanoa, että autoja ja varsinkin skoottereita siellä oli ainakin yhtäpaljon neliökilometria kohden. Kuten sanottua, virallinen kieli alueella on "lontoo" eli siis englanti mutta oman mausteensa tähän kielisoppaan antaa alueen "oma" kieli Ilanito. Tämä on tietysti sekoitus englannin kielestä sekä Andalusian alueen espanjan kielestä. Vierailuaika oli osuva, sillä turisteja oli vähän vaikka kaikki paikat olikin täynnä. Gibralttarilla vierailee vuosittain yli 7 miljoonaa ihmistä ja nyt siellä ei ollut kuin me ja muutama muu meidän lisäksi. Mielenkiintoinen yksityiskohta on myös se, että alueelle on rekistöröitynyt enemmän yrityksiä kuin asukkaita.

Saartahan on pidetty ajan saatossa myös halpana verovapaana ostopaikkana mutta sitä se enää todellakaan ole. Vain viina, tupakka ja bensa on halvempaa. Bensa maksoi 0,94 egeä / litra eli oli noin 10 centtiä edullisempaa kuin Espanjassa. Bensasta puheenollen Tervonen meinasi sitten valella yhden bensiksen ko. aineella tankatessaan. Sitä kun on tottunut, että kun tankki alkaa tulla täyteen, pistooli naksahtaa ja bensan tulo katkeaa. Tällä huoltamolla ei kuitenkaan homma toiminut näin ja ilman, että Eine karjaisi vieressä, olisi bensaa varmaan ehtinyt valua meriinkin. No nyt sen yli tulo rajoittui Tervosen kenkään jota on sitten Vimin tapaisella aineella pesty.

Britti poliisit eli Bobit ovat sitten tarkkoja kavereita. Kun olimme palaamassa Espanjan puolelle, yritimme tietysti suomalaiseen tapaan päästä jonojen ohi. No siinä seisoi yksi näitä em. herroja ja pysäytti meidät. Hän katsoi autoomme sisälle ja totesi, että "tämähän on seitsemälle rekisteröity auto". Johon me tietysti rehellisinä suomalaisina nyökkäsimme. Seuraava kommentti olikin sitten "mutta teitähän on siellä kahdeksan"! Ja taas koko seurua nyökkäsi. Kas kun tieto ei meille ollut mitenkään uusi. Bobi pyöritteli päätään ja kehoitti meitä kääntymään takaisin ja suuntaamaan jonon päähän. Millainenhan olisi ollut Gibralttarilainen poliisiasema?

Ai niin, lopuksi on vielä mainittava, että tippukivi luolat ovat aivan uskomattoman näköisiä. Niissä käydessään tulee jotenkin niin pieni ja mitätön olo.

keskiviikko 20. tammikuuta 2010

Kesäpäivää Aurinkorannikolla

Osuvasti sanoi vaimoni tänään hieronnasta tullessaan, että ihan kesä tuoksui ja lämpöä riitti! Totta tosiaan, aamulla lenkkeillessä tuntui tosi mukavalta meren rannalla, sininen taivas, aurinko ja tyyni meri, voiko sitä enemäpää lenkkimaastolta toivoa. Eihän siihen toki mäkiä sisältynyt mutta hei, jos nousta haluaa niin lähtee lenkille toiseensuuntaan ja jo alkaa maisemat vaihtumaan.

Tänään tein myös jotain sellaista, jolla voi olla vaikutusta myös tulevaisuuteen. Rohkea rokan syö eikä todellakaan ole mitään menetettävää ja jos sitten sattuu hyvin käymään, voi seuraavinakin talvina suunnata tänne samalle seudulle.... ja mitä ruokaan tulee, niin harjoittelupaikkani osaa arvostaa suurperheitä ja sieltä saimme perinteistä suomalaista lihakeittoa ihan omiksi tarpeiksemme, iso kiitos heille! Illan aikana Milla ja Ella kävi myös elokuvissa, jota ei ollut dupattu, ja hinta oli siinäkin vähän edullisempi kuin suomessa, 5,50 egeä / lippu.

Kuvassa paikallinen "hiekkakakku"

tiistai 19. tammikuuta 2010

Taas on tiistai Aurinkorannikolla

Vähän on tullut harvakseltaan kirjoitettua tätä blogia viimeaikoina, liekö syynä huonot nettiyhteydet vai muun homman paljous, kuka tietää?

Tänään kuitenkin oli päivä, jolloin ajoimme Einen, Ollin ja Elsan kanssa Mijaksen vanhaan kaupunkiin ylös vuorelle. Matka oli raskas vanhalle rouvalle mutta niin hän vain hyrisi pienellä vaihteella ylös mäkeä kuin nuori neito ensi kilometreillään. Tie todellakin meni ylöspäin, kapeni ja mutkistui sitä mukaa mitä korkeammalle nousimme. Kartanlukijan paikalta alkoi kuulua kauhistuneita kommentteja siitä, miten heiveröisiltä kaarteissa olevat kaiteet näyttivät ja miten jyrkkää mäki oli heti tienvierellä. Täytyy kyllä myöntää, että myös ratintakana tuntui aika ajoin vähän kylmäävän, että jos vaikka joku muu ajaa huolimattomasti jne. No näkymät oli lumoavat alas rannikolle ja meri näytti todella olevan taivaanjatke tai ei niitä oikeastaan erottanut toisistaan.

Kävimme Mijaksen kylässä jäätelöllä ja sitten hurruuteltiin mäkeä alas. Puolessavälissä pakotin Einen rattiin ensi kerran täällä Espanjassa ja hyvinhän se sujui. Tosin talliin päästyämme auton jarrut kärysi mutta eiköhän ne siitä huomiseksi jäähtyne.

Mitä muuta tässä viikon aikana on tapahtunut onkin sitten vähän kirjoittajan muistista kiinni. Lauantaina olimme viettämässä ensimmäista papin aamenen jälkeistä hääpäivää Afrikassa, tarkemmin sanottuna Marokon Tangerissa. Päivän reissu oli mieleenpainuvan onnistunut! Bussilla ensin Tarifaan ja siitä sitten pikalautalla Afrikan puolelle. Lautta meni tosiaankin Atlantin puolelta eli tulimme bussilla Gibraltarin ohi. Miltä Afrikassa sitten näytti onkin oma juttunsa. Vaikka täällä Espanjassa on jo huomattavan erilaista kuin koto suomessa niin muutama kymmenen kilometriä etelään on sitten vielä moninkerroin erilaisempaa. Oli kuin olisi käynyt tuhannen ja yhden yön sadussa. No, ei nyt ihan mutta sinne päin. Meitä kuskattiin Tangerissa bussilla ylös ja alas ja näkymät vaihtuivat nopeasti upeasta vähemmän upeaan. Kamelillakin olisi päässyt ratsastamaan mutta me ehdimme vain tutustua kameleiden jätöksiin kengänpohjissamme.

Kaupunkikierroksen jälkeen saimme syödäksemme lounaan paikallisessa ravintolassa. Tarjolla oli keittoa (siinä oli vähän sitä sun tätä?), kebab varrasta, kuskusia kanalla ja jälkiruokaa, josta ei taasen oikein saanut selvää mitä se oli mutta makealta se maistui. Lounasta täydensi neljän miehen muodostaman soitinyhtyeen musisointi, joka kuulosti.... hmmm siis kuulosti musiikilta. Syötyämme kiersimme kävellen kaupungin kujia ja saimme tutustua matontekijöihin, rohdoskauppiaisiin ja paikallisiin "huippumyyjiin". Ikä haarukka näillä myyjillä oli varmaan 6 - 76 vuoteen ja välillä tuntui, että heidän kätensä olivat meidän taskuissa ja vielä aivan luvatta mutta periksi he eivät antaneet ennen kuin jokainen oli edes pienen puukamelin ostanut. Onneksi pääsimme sitten lopulta takaisin satamaan ja saatoimme sanoa hyvästit ansioituneelle paikalliselle oppaallemme tietysti pienten tippien kera.

Päästyämme takaisin Tarifaan, bussi lähti kohti Fuengirolaa. Matkalla ihastelimme valoissa kylpevää Gibralttaria ja päätimme, että tulevana perjantaina lähdemme käymään siellä koko sakilla paikallisia apinoita ja muita brittejä moikkaamassa.

Illan päätteeksi kävimme vielä syömässä iltapalaa tässä ihan kodin lähellä olevassa ravintolassa. Samalla saimme seurata sitä, miten Espanjalaiset miehet elävät jalkapallosta! Ainakin kolmesta telkkarista tuli ottelu Real Madrid vastaan Atletico ja jos suomessa olisi sama meininki ja kannustus niin polliisit siinä keräilisi jo innokkaimpia säilöön. Meille tarjoilija hymyssä suin vähän pahoitteli menoa ja mekkalaa mutta eihän se toki meitä haitannut. Tytöt ja Olli olivat viettäneet myös mukavaa päivää rannalla simpukoita keräillen ja auringosta nauttien.

Sunnuntai oli sitten lepopäivä ja tytöt kävi Einen johdolla suomalaisessa kirkossa ilta messussa. Me olimme sillä aikaa Ollin ja Elsan kanssa leikkipuistossa yhdessä Jarin ja Pepin kanssa. Tässä yhteydessä on mainittava, että olemme Jarin kanssa saaneet aika hyvä lenkkitraivin päälle. Rantaa on juostu suuntaan jos toiseenkin jo useampana päiväna joten eiköhän se ala kunto pikkuhiljaa nousta.

tiistai 12. tammikuuta 2010

Sateista tiistaita Fuengirolassa

Viikonloppu oli ja meni ja sunnuntaina taisi tulla toistaiseksi tämän "talven" alin lämpötila bongattua täällä eli 5,5 astetta plussalla. Tämän lämpötilan saattoi nähdä Opelin mittarista sunnuntai iltana, kun vietiin Milla takaisin frendien luo. Maanantai ilta olikin sitten jo liki 10 astetta lämpimämpi ja jos säätiedoituksiin on uskomista, loppuviikosta pitäisi päivälämpöjen nousta jo pariinkymmeneen asteeseen! Maanantain haettiin myös Milla meille nyt pariksi viikoksi, kun Jaana ja Jenni lähti kohti Suomea. Toivottavasti heidän matkansa on jatkunut aina suomeen asti eikä tyrehtynyt Düsseldorfin lumisateeseen.

Tämä tiistai on kuitenkin vietetty vetisissä merkeissä. Tuulta ja vettä on piisannut ja siksi päivä olikin parasta viettää kaupoilla kävellen. Porukat aloittivat kierroksen Los Bolichessa markkinoilla, jossa tarjolla oli tavaraan vihanneksista nahkaan, keramiikkaan ja leluihin eli siis kaiken laista ja kaiken kokoista. Siitä sitten isäkin liittyi porukkaan mukaan ja suuntana oli Malagan lentokentän tuntumassa oleva kauppakeskus Plaza Mayor. Sieltä löytyi outlettia niin Nikeltä kuin Levikseltäkin sekä H&M, ZARA, Berchka, Espirit ym. ym. ym. niin ja löytyi sieltä McDonalds niminen ruokapaikkakin! Hinnat oli vähän kohtuullisemmat tässä kuppilassa verrattuna esimerkiksi Kajaanin Prisman yhteydessä olevaan Hesburgeriin nähden. Viisi lastenateriaa jäätelöillä ja leluilla, Ceasar salaatti sekä kahvii ja pullaa teki n. 20 egeä.

Välillä isä poikkesi Ollin kanssa hakemaan kuittia hinauksesta ja sitten ei kun auton nokka takaisin Mayorille. Olli siinä matkalla ihmetteli, että miten se H&M on täälläkin, kun se on Kajaanissakin. Siinä sitten isä pojalleen opetti globaalin markkinatalouden perusteita! Olli muuten löysi itselleen uudet lenkkarit ja me muut paitaa ja housua eli kädet oli taas täynnä pieniä pussukoita kun tultiin takaisin kotiin.

Iltaa on värittänyt sitten Ellan värinpoisto, siis hiuksista ja lievääkin isompi paniikki siitä, kun hanoista loppui veden tulo. Kas tuo myrkky Ellan päässä kun meinasi valua aivoihin ja mitä siitä sitten olisikaan seurannut.... noh onneksi ostettiin eilen 8 litran pänikkä vettä kaupasta niin sillä oli sitten hyvä huuhtoa myrkyt pois päästä. Allekirjoittanut kaateli vettä ja äiti huuhtoi samalla Ellan päätä. Nyt on sitten vedentuolokin jo normalisoitunut ja iltapesut on saatu hoidetuksi niin ja Ellalla taitaa jo olla uutta väriä päässäkin.

lauantai 9. tammikuuta 2010

Lauantaita Fuengirolassa

Jaapa jaa, se alkoi sitten arki ihan tavalliseen tapaan myös Espanjassa. Elsa vilustui ja toissa yönä oli sitten pari tulikuumaa jalkaa isän selässä kiinni ja niinhän sitä oli kuumetta varmaan ainakin se 40 astetta. Onneksi äidin lääkepakista löytyi suppoja ja päivän kuumeilun jälkeen näyttää siltä, että tauti on voitettu kanta. Sen se teki, että isä vietti perjantain Elsan kanssa kotona kun muu poppoo vietti päivää Malagassa alennusmyynneissä! Ja kuten varmaan jo kaikille on käynyt selväksi ilman autoa oli shoppailijoiden turvauduttava junaan. Tämä ei sinänsä ollut mikään huono asia, sillä junalla täällä pääsee hyvin ja edullisesti liikkumaan paikasta toiseen siis jos se, mihin olet menossa on radan varrella. Shoppailijat oli reisussa yhdessä ystäviemme kanssa. He tosin jäivät vielä Malagaan kun meidän porukalla oli kiire autoa lunastamaan pajalta.

Torstainakin olisi menty alemyynneille mutta bussin odotus kävi liian pitkäveteiseksi ja annettiin periksi. Ja niin tietysti, juuri kun päästiin kadun toiselle puolelle, meni liki tunnin odottamamme bussi sitten viho viimein ohi... se on sitä meidän tuuria!! Siitä sitten käveltiin muutama kadunväli ja löydettiin paikallinen neulekahvila. Siellä sitten capputsinot ja lattet juotiin ja täytyy sanoa, etten ole eläissäni niin hyvää capputsinoa juonut!! NAM!!!

Perjantai oli muutenkin hyvä päivä, saatiin nimittäin auto huollosta. Rahaahan se otti mutta nyt on millä rullata pitkin Fuengirolan katuja. Heti illasta oli pakko vaimon kanssa kurvata paikallisen Lidlin pihaan ja käydä ostoksilla. Miksi, sitä emme ymmärtäneet itsekkään sillä hinnat oli kalliimmat kuin lähi super Mercadossa.

Tänään lauantaina olimme sitten ensin Einen kanssa kahdestaan katselemassa alennusmyyntejä ja sitten kävimme hakemassa myös lapset mukaan kaupoille. Se, oliko teko järkevä, voidaan mitata meidän aikuisten pinnan kestävyydestä.... No joo, ihan kivaa oli ja Elsakin on ihan ok kunnossa vaikka vähän kärttyseltä vaikuttaakin. Mitä tulee paikallisiin alennusmyynteihin ne ovat vielä aidosti alennusmyynnit!! Kun koto suomessa on vaateliikkeessä muutama rekki aletuotteita löytyy täältä liikkeitä, jossa jokaisen vaatekappaleen hinta on alennettu ja reilusti!! Minä ainakin kannatan 2 viikon aleaikaa ennemmin kuin jatkuvaa ale repostelua, kuten suomessa, jos tulos on tämä!! Sen huomaa myös kassien määrästä, jota autoon ilmestyi lähtiessämme kaupasta.

Ai niin, meidän on ensi arkena mentävä käymään Ikeassa. Tämä siksi, että Emma ja Annika on olleet tiskivuorossa ja meillä ei ole enää oikein laseja, joista voisimme juoda!

Nyt täytyy sanoa, että on hyvin kotoinen olo, sillä keittiössä tuoksuu pannukakku!!!

keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Loppiainen

Tänään on sitten vain oltu tai siis porukat on siivonneet ja pyykkiä on pesty. Maria, Jari ja Peppi tulivat kyläilemään puolenpäivän jälkeen ja mukavaa oli. Lapset leikkivät kimpassa ja aika lensi siivillä. Meillä aikuisilla oli paljon jutun juurta siitä, mistä tulemme ja mitä teemme ja taisimme me siinä vähän heitellä juttuja tulevaisuudestakin…

Äsken kävimme saattelemassa vieraat matkaan ja pistäydyimme myös leikkipuistossa. Siinä kävellessä jututimme myös paria suomalaista, jotka olivat talvea paossa täällä. Lisäksi löysimme seurakunnan Pacosin tuvan, johon on tarkoitus perjantaina mennä perhekerhoon. Nyt leivonnan alla on pizza, jota Ella ja Eine tottunein ottein keittiössä väkertää.

Loppiaisaatto

Tänään sitten tein ensimmäisen ”harjoittelupäivän” Suomelassa. Remontin keskellä oleva tila kaipasi riuskojen ”nuorten” miesten voimia, jotta kaapit ym. tarvikkeet saatiin siirreltyä remontin tieltä. Sosionomin hommia, noh jotain sinne päin sillä samalla tutustuin uusiin Suomelan jäseniin ja sain tuntumaa myös heidän odotuksistaan ja elämästään täällä Espanjassa. Tänä aikana, kun minä ”rehkin” kaappien kimpussa oli Eine lähtenyt Emman ja Elsan kanssa kaupunkikierrokselle. He kävivät tekemässä Tupaasissa vuokrasopparin sekä tutkimassa korjaamolla tilannetta Opelimme suhteen. Ja tilannehan oli se, että autostamme oli vaurioitunut bensapumppu. Se, paljonko lysti tulee maksamaan, selvinnee vasta loppuviikolla. Pitäsiköhän myydä koko kosla pois ja miettiä asiat ihan uudelta kantilta….

Illalla sitten oltiin katsomassa loppiaiskulkuetta ja voi hyvä isä, että olihan karkin siivoo! Ihan oikeesti kulkueen tehtävä oli heitellä yleisön sekaan jos jonkinlaista karamellia ja siellä oli niin lapset kuin aikuisetkin perspystyssä noukkimassa nameja sen minkä kintuista ehti! Kulkue oli sinänsä mukava yksityiskohta paikallisesta kulttuurista ja taisi niitä meidänkin revohkalle siunaantua kolme muovipussillista nameja mukaan eli siinä tuli kevään karkit noukittua!! Ai miksikö tällainen kulkue loppiaisena, no kun täällä lapset saavat joululahjansa nimenomaan loppiaisaattona itämään tietäjien tuomana, kuten Jeesus lapsikin.

Paluu matkalla kotiin käytiin vielä tutustumassa Beleniin eli seimeen. Nuo aivan loistavat kädentaidon luomukset saavat kenet tahansa haltioitumaan niin lapsesta aikuiseen. Tämänkin autotallin sisälle oli rakennettu Jeesuksen seimen ympärille koko sitä tarua ympäröivä maailma Herodekseineen ja itämään tietäjineen, aivan upeeta!

Arki alkaa

Tämä ensimmäinen MAANANTAI täällä Fuengirolassa alkoi auton hinauksella huoltamolle! Mikä lienee vaivana mutta käyntiin se ei ole suostunut tulomme jälkeen lähtemään. Espanjalaisista aikatauluista saimme myös heti käsityksen, kun ensin piti klo 9 tapahtua mutta silloin tulikin vain tieto, että hinaus tapahtuu puolenpäivän maissa. Siinä jäi sitten aamupäivä aikaa käydä tutustumassa harjoittelupaikkaan ja vaikka paikka on kadun toisella puolella, ehti paikallinen vesisade kastella ihan likomäräksi. Täällä kun nimittäin voi ihan oikeasti sanoa, että vettä tulee kuin saavista kaatamalla!

Harjoittelupaikka vaikutti mukavalta, juttelin ohjaajani kanssa ja tutustuin myös Suomelan puheenjohtajaan. Alustavasti sovimme miten homma etenee ja eiköhän me yhteisymmärrys löydetä sitten ihan käytännössäkin. Sitten taas auton kimppuun eli hinuri tuli 11.55 ja niin tuli vettäkin! Auto saatiin kuitenkin kunnialla huoltamolle mutta kun aamusta oli myöhästytty, ei sitä otettu työnalle vasta kuin illan jo hämärtyessä.

Päivään kuului myös Annikan ja Emman nouto lentokentältä. Täytyy sanoa, että taas edessä oli yksi asia, joka ei suinkaan mennyt putkeen. Tiesimme, että kone on ainakin tunnin myöhässä ja niin sovin myös kyyditsijän kanssa asiasta mutta mutta, lento olikin kaksi tuntia myöhässä joten kentälle saavuttuamme, kysyttiin pitkää pinnaa myös kyyditsijältämme Samilta. Isoksi onneksi hän päätti jäädä kanssani lentoa odottamaan ja näin saimme tytöt kunnialla perille asti. Eihän siinä sinänsä mitään, että lento oli kaksi tunti myöhässä mutta kun se kolmas tunti meni vielä siihen, että kaikki löysivät laukkunsa!! Loppujen lopuksi loppu hyvin ja tytöt saatiin pitkän matkapäivän jälkeen kotiin. Myös Milla, Jaana ja Jennikin olivat löytäneet laukkunsa ja päässeet turvallisesti kämpälleen.

lauantai 2. tammikuuta 2010

Uudet ystävät



Toinen päivä täällä Fuengirolassa oli täynnä aurinkoa. Aamusta päätimme, että tänään mennään rantaan kävelylle ja tavataan myös uudet suomalaiset tuttavat. Puolen päivän jälkeen suuntasimme rantabulevardille kaiken maailman ihmisten sekaan. Puheensorinasta oli kuultavissa suomea, espanjaa, englantia, saksaa ja taisi siellä jokunen ruotsinkielen sanakin joukossa leijua. Olli ja Elsa halusivat tietysti hiekalle leikkimään ja ihan merivettäkin piti käydä kokeilemassa. En tiedä aivan tarkkaan, paljonko lämpötila oli varjossa mutta meillä oli lyhythihaiset paidat, paikallisilla talvitakit ja britit oli tietysti ilman paitaa! Jokainen voi siis itse päätellä lämpöasteiden määrän.

Siinä kävellessä ja leikkiessä tuli tietysti nälkä ja löysimme viimein alueen, jossa oli ruokalaa vieri vieressä. Aivan viimeisenä siinä rivissä löytyi sitten suomalainen Refla ravintola. Siellä oli iso telkkari josta näkyi hiihtoa ja sekös sai meidät pysähtymään. Olo oli vähän kuin olisi kotiin tullut, kun tarjoilija/omistaja alkoi jututtaa meitä. Ruoka ja juoma oli hyvää ja hinta laatu suhde kohdallaan ja mikä tärkeintä, kiltisti ruokansa syönyt Olli sai lahjaksi Reflasta pikku auton ja vähemmän kiltisti syönyt Elsa tukkapinnit.

Rannalla näimme todella hienoja heikkaveistoksia, joita oli tehty Loppiaisen kunniaksi.

Syötyämme lähdimme patikoimaan takaisin ja tapaamaan uusia tuttaviamme. Toki oli Eine Mariaa jo netissä jututtanut ja muutaman puhelunkin vaihtanut mutta nyt nähtiin heidät ensimmäistä kertaa. Täytyy sanoa, että harvoin tapaa ihmisiä, joiden kanssa juttu lähtee luistamaan niin hyvin kuin Marian ja Jarin kanssa lähti. Vaihdoimme kuulumisia ja kävimme kahvilla heidän kotonaan. Kävellessämme kaupan kautta kotiin, saatoimme yhdessä todeta Einen kanssa, että olipas mukavia ihmisiä ja että toivottavasti vietämme paljonkin aikaa yhdessä tulevina viikkoina täällä Fuengirolassa.

Nyt on sitten ilta lopuillaan, ja tässä kirjoittamisen lomassa syömme leipää, makkaraa ym. ja Tervonen juo olutta!

1.1.2010

Väsynyt seurue yrittää herätä, Einellä migreeni ja muillakin vähän nuhjuinen olo. Päätettiin, ettei tänään tehdä mitään ja ulos mennään, jos jaksetaan. Sitten tuli puhelu Tervoselle setä Tapanilta ja uutiset saivat itkun ja surun purkautumaan. Setä Lauri oli nukkunut pois edellisenä yönä. Hetken jos toisenkin ajatukset pyörivät elämän raadollisuudessa ja ihmisten kohtaloissa mutta myös hyvät muistot lapsuudesta ja siitä, kuinka Lasse otti mukaansa pikku Risto pojan monen moisiin asioihin. Fudista käytiin katsomassa Kajaanissa lähes joka sunnuntai ja muutenkin Lasse kaikesta huolimatta oli tärkeä ihminen Ristolle läpi elämän. Toki ikäviäkin asioita heidän välillään välillä oli ja kaikki Lassen tekemät asiat eivät olleet miellyttäviä mutta toisaalta voidaan sanoa, että ikuinen vihaaminen ja asioista riiteleminen ei johda mihinkään muuhun kuin katkeraan elämään ja pahaan oloon. Loppujen lopuksi voin rehellisesti sanoa, että minulle tulee iso ikävä setääni Lassea!!!
Illalla lähdimme kuitenkin pienelle kävelylle ja ehdimme myös käymään läheisessä leikkipuistossa. Taas kerran tuli todistetuksi, ettei pienille lapsille oli väliä, mitä kieltä toinen puhuu, sillä leikkiä voi kaikkien kanssa. Tosin äiti heilutti Elsaa keinulaudalla niin intensiivisesti, ettei huomannut Espanjalaisen pojan hätää laudan toisella puolella, kun hän yritti piipittää omalla kielellään että haluaa pois!! Ollista voidaan kertoa tässä yhteydessä sen verran, että hän oppii paikallisen kielen meistä nopeimmin. Kävelimme nimittäin läheisen kaupan ohi ja kaupan ulkopuolella kerjäläinen huusi Ollille että HOLA, johon Olli totesi, että äiti hei, tuo setä sanoi minulle terve! Happi hyppely teki taas sen, että Elsa ja isä nukahtivat ensimmäisinä koko porukasta.

Fuengirolaan





Viimeinen päivä vuotta 2009 ja meidän retkua saapui perille vähän puolenpäivän jälkeen. Avaimet saatiin ja asunto vastasi odotuksia. Ei ihan keskustassa mutta Tervosen harjoittelupaikka on kadun toisella puolella ja ikkunasta näkyy meri, joten eiköhän tämä ole sitä mitä halusimmekin. Vettä satoi kaatamalla mutta se ei juuri nyt haitannut ollenkaan. Pitkä matka oli takana ja kaikki järjissään ja yhtenä kappaleena. Suomelasta saimme ystävällisen henkilön opastamaan kauppaan ja samalla hän kertoi myös muutamia tärkeitä asioita, joita kannattaa ottaa huomioon täällä ollessa. Vuosi vaihtui tuntia kotimaata myöhemmin mutta vaihtui kuitenkin. Ilotulitusta ei ollut samalla tavalla kuin koto Suomessa mutta hoitui homma ilman niitäkin.

Pitkä matka Grandaan!


Tänään arvottiin sitten matkan pituutta aamulla. Ajetaanko lähelle määränpäätä vai jätetäänkö viimeiseksi päiväksi vielä kunnon kilometrit. Nopean ajatusten vaihdon jälkeen tulimme tulokseen, että lähelle mennään jotta viimeiselle päivälle ei sitten jää kuin lyhyt pyrähdys, siispä nokka kohti Granadaa ja soitto hotelliketjuun yöpaikan varmistamiseksi.

Granadaan matkaa tuli liki 900 kilometriä ja perille pääsimme vähän vaille 22. Ensimmäinen opetus, muista aina varatessasi hotellia kysyä, pääseekö siihen autolla eteen ja onhan niillä parkkipaikkoja, onhan? No nyt kävi niin, että nagilaattori opasti meidät kyllä hotellille mutta se oli keskellä kaupunkia eikä siihen tietenkään päässyt ajamaan oven eteen, kas hotelli kun sijaitsi kävelykadun varrella. Noh ei siinä vielä mitään mutta kun kaupunki oli täynnä ihmisiä ja autoja ei meinannut Tervosen äidin pojan ajotaito riittää niillä kapeilla ja täyteen pysäköidyillä kaduilla. Kun huomasimme sen, missä hotelli oli, ajoimme ja ajoimme ja yhtäkkiä huomasimme olevamme kaukana hotellissa ja jossain vuorenrinteellä kapealla kadulla ruuhkassa, jonka aiheutti hyytynyt bussi. Ei siinä vielä mitään mutta kun kadun jyrkkyys oli liki 90 asetetta, siltä se ainakin tuntui, niin yritä siinä sitten autoa pitää paikallaan ja säilyttää hermot. No siitäkin selvittiin ja, kun vuorenrinteellä oltiin, niin alas oli tultava ja täytyy sanoa, että onneksi jarrut toimi hyvin! Koko tämän episodin kruunaa sitten se, että vihdoinkin löydettyämme pysäköintihallin (n. 23.30) ei meillä ollut hajuakaan siitä, mihin suuntaan pitäisi kävellä, jotta hotelli löytyisi. Onneksi siis ihan oikeasti isoksi onneksi pari paikallista ihmistä lähti kävelemään kanssamme ja opastamaan meidät perille. Vettä tihuutti, lapset huusi ja tietysti Tervosella ei ollut kuin shortsit jalassa, kun aamupäivällä oli lämmintä 24 astetta, ja nyt sitä ei ollut enää kuin 7,5 ja kaikkia paleli ja väsytti. Kaikesta huolimatta selvisimme perille ja nukkuakin ehdimme muutaman tunnin. Täytyy kyllä sanoa, että Granada on kaunis kaupunki iltavalaistuksessa!